Below are the 20 most recent journal entries recorded in pilvi_johanna's LiveJournal:

[ << Previous 20 ]

Monday, August 29th, 2011
9:30 pm	Kitara soi. Surua soi. Olin äsken elämäni ensimmäisellä kitaratunnilla. Opettaja on oikein kivan oloinen ja olen oikein hyvällä mielellä tämän asian suhteen. Sormet on vähän kipeät ja kynsiä pitää vielä leikata lyhyemmiksi, mutta tämä oli omasta mielestäni ihan hyvä aloitus. Omasta yrittämisestä ja uskaltamisesta on hyvä mieli, mutta kuten arvelinkin aiemmin, kitaran parissa tulee vähän suru myös. En olisi koko tunneilla, jos iskä olisi vielä elossa, koska se päätös soittamisesta syntyi nimenomaan sen kuoleman myötä ja soitinkin tuli mulle sen vuoksi. Kuitenkin pariin otteeseen meinasi itkettää, kun opettaja soitti pätkät Recuerdos de Alhambrasta ja Kielletyistä leikeistä, kun niitä isi aina soitti ja niistä se tykkäsi. Kotimatkalla tuli mieleen hirveän eläviä muistikuvia iskästä kertomassa innoissaan jotain kitaranostoreissustaan ja soittamassa tuota uusinta kitaraa. "Kuuntele, miten hyvin tää soi! Ei oo yhtään sellanen tukkonen ku Yairissa!" Kotona rupesi itkettämään, kun en voi soittaa iskälle ja kertoa sille tästä tunnista. En voi kertoa sille, miten kivaa mulla oli ja miten innoissani olen. Eikä se voi olla ylpeä musta ja innoissaan siitä, että mä olen innoissani samasta asiasta kuin se. Kun tiedän just, minkälainen pieni hymy sillä olisi kasvoillaan ja silmissään, kun kertoisin, että B7 on hankala soittaa sen etu- ja pikkusormen takia. Ja sitten se näyttäisi, että näin ne sormet saa hyvin mahtumaan ja käännä vähän tota rannetta tohon suuntaan, niin mahtuu paremmin. Mulla on ikävä sitä. -J (1 Comment |Comment on this)
Sunday, August 28th, 2011
8:56 pm	I'm gonna make it to heaven / light up the sky like a flame Fame! I'm gonna live forever Baby remember my name Tätä mieltä oli ainakin ihanainen hahmoni, María Moreno, jota eilen pelasin aika siistissä larpissa. Hahmohan oli täysin erilainen kuin itse pelaaja: tykkäsi ketkua ja hetkua ja lirkkutteli jokaiselle kaksilahkeiselle. Tosin mä en tee sitä päästäkseni uralani eteenpäin. :) Pelin haastavin osuus oli olla halailematta tuttuja kivoja ihmisiä, joiden hahmot ei ollut vähäkään tuttuja, eikä kaikki niin kivojakaan. Kotiinkin lähdettiin aika vauhdilla, kun pupu sai auringonpistoksen ja oli ihan tööt. Matkalla sen olo helpottui ja kotona syötiin sitten hampurilaisia ennen nukkumaanmenoa. Tähän liittyen kaksi juttua: Facebookin mukaan kaksi vuotta sitten tänä samaisena päivämääränä olin just laittanut tukkani, lakannut kynnet, meikannut ja lähtenyt juhlimaan. Kahden päivän juhlimisen (toiset oli varmaan Annan Helsinkiinpaluujuhlat) jälkeen olin ihan täpinöissäni edelleen siitä tanssimisesta ja ihmisistä ja yhdestä nuoresta miehestä. Nyt olen vähän vähemmän täpinöissäni, vähän enemmän väsynyt, mutta tanssiminen, ne samat ihmiset ja eri nuori mies on kyllä edelleen tosi jees. :) Pitäisi selkeästi käydä baari-/biletanssimassa useammin, että saa sen energian purettua. Toiset käy juoksulenkillä, mun pitää saada tanssia. Juttu numero kaksi oli se, että oli jännä olla pelissä niin, etten in-game miehestäni piitannut. Oli erikoinen fiilis kuulla ihmisten dissaavan sitä, kun en välittänyt siitä dissaamisesta, vaan olin jopa vähän samalla kannalla. Ja pelissähän se on ihan okei, koska hahmothan siellä toisista hahmoista puhuu. Sen sijaan oikeassa elämässä se toisinaan vaivaa mua aika paljon. Perhe on ihan superihana: vaikka kertoisin mitä kurjuuksia meihin liittyen, niin ne ei kyllä sano puolta pahaa sanaa. Vaikka niillähän tavallaan olisi kaikkein suurin syy sanoa, kun ne on mun lähimmät, mutta eivät sano. Ei kukaan niistä huolimatta kaikesta, mitä ne tietää. On hirveän hyvä mieli siitä, että ne on jotenkin mun puolella koko ajan. Koska niin kauan kuin me yhdessä ollaan, niin se johtuu siitä, että me halutaan olla yhdessä ja vaikka mitä paskaa olisi, niin sillä ei ole oikeastaan väliä. Niin kauan kuin mä olen meidän puolella, nekin on. (Sen sijaan eron jälkeen äiti tavoilleen uskollisesti vihaa tai ainakin halveksii meidän entisiä kumppaneita. "Se on typerys, koska se jätti sut!" :) Eli siis huolimatta kaikesta ikävästä, mitä koskaan on tapahtunut tai mistä on kerrottu, niin mies on oikein ihana. Mä en ole huijauksen uhri tai hyväuskoinen hölmö puhumattakaan siitä, että mulla olisi huono maku: mies on hyvä jätkä ja tekee ainakin mut hyvin onnelliseksi. Myös tanssiminen tekee ja mainot tyypit sekä in- että off-game. :) Baby, remember my name! -J (Comment on this)
Tuesday, August 16th, 2011
11:25 pm	How can it not matter to you where that train will take you? Katsoin just Inceptionin uudestaan. Se on kyllä oikein hyvä elokuva, toimii, mitä, neljättäkin kertaa katsottuna tosi hyvin ja aina tuntuu älyävän uutta. Ja aina se kyllä itkettää, mutta nyt taas eri kohdat ja eri syistä. Seuraavaksi spoilaan juonta! Aiemmin aina ajattelin, että siinä ihan viimeisessä kohtauksessa, kun Cobb näkee ne lapsensa ja jättää sen hyrrän pyörimään pöydälle, hyrrä kaatuu. Sitähän ei näytetä, kaatuuko se vai ei, mutta aina aiemmin, kun sen on näytetty kaatuvan, se on huojunut samalla tavalla. Ja aina aiemmin, kun on näytetty, että se ei kaadu, se ei ole huojunut. Olin sitä mieltä, että Cobb on todellisuudessa lastensa luona ja kaikki meni niinkuin piti. Nyt katsoin sitä samaa hyrrää pyörimässä ja huomasin, että en välitä, kaatuuko se vai ei. Koko lopun kannalta ei musta ollut nyt edes relevanttia, oliko se totta vai kuviteltua. Miksi olisi? Jos joku kuvitelma on jollekulle niin vahva, ettei sitä erota totuudesta ja jos sen kuvitelman ansiosta on onnellinen, niin mitä väliä, onko se kuvitelma. Jos siitä unesta ei koskaan herää, ei koskaan saa tietää, että se oli unta, niin silloinhan se oikeastaan onkin totta. Ja kun katsoin niitä junaraiteilla makaavien vanhusten ryppyisiä käsiä ja Cobbin muistoja siitä, miten se unissaan vanheni yhdessä vaimonsa kanssa, en voinut olla ajattelematta, että uni olisi parempi vaihtoehto. Jos mä voisin valita, niin menisin sinne mombasalaiseen pikkukauppaan, jonka kellarissa voi joka päivä nukkua tuntikausia ja unessa elää kaksi päivää jotain sellaista elämää, mistä haaveilee. Menisin sinne herätettäväksi unitodellisuuteeni, elääkseni sitä unta totena. Mä valitsisin mielummin unen, jossa kaikki on oikein, kuin todellisuuden, josta puuttuu niin paljon. "You remember when you asked me to marry you? You said you dreamt that we'd grow old together." "And we did. I miss you more than I can bear... but we had our time together. And now I have to let go." -J (Comment on this)
Thursday, July 21st, 2011
11:25 am	Unen harso piirteet luo ja hämärtää On ihan hyvä olla. Väsyttää koko ajan, mutta ensi tiistaina pääsen vihdoin unitutkimuksiin Laaksoon ja sitten vähitellen mun unettomuudelle tehdään jotain. Se on hyvä, koska tällä viikolla kymmenen tunnin yöunet ei ole enää oikein riittäneet ja on tosi ikävää olla koko ajan väsynyt, etenkin niin väsynyt, että nukahtaa töissä, kun ei ole asiakkaita. Uniapnea on tosi pyllystä. Mieli on toiveikas: pääsen varmaa Kreikkaan, saan nukuttua ja mulla on muutenkin vapaata ja aikaa jonkin verran. Tämä on hyvä. Välillä tulee ikävä iskää, mutta harvemmin kuin ennen. Eikä samanlaisista jutuista. Voin hyvin kertoa siitä juttuja, katsella kuvia ja muistella ihan hyvillä mielin, nähdä jopa uniakin, joissa se on vielä elossa. Sen sijaan keskustan kaduilla olevat katusoittajakitaristit ja niiden soittamat kappaleet ovat tosi kova pala. Etenkin jos kappale on tuttu, mutta ihan jo se kitaran ääni ja klassinen soittoasento ovat riipaisevan tuttuja. Silloin ikävän aina muistaa. (Comment on this)
Wednesday, April 6th, 2011
8:24 pm	Papa, can you hear me? Papa, are you near me? Meidän iskä kuoli tänään aamulla yhdeksän jälkeen kotona Porvoossa. Äiti ja pikkusisko ja kaksi kotihoitajaa oli paikalla, mutta vaikka salamana tulleet ambulanssimiehetkin elvytti, niin se ei auttanut. Ei tullut meidän isästä koskaan isoisää, eikä ollut omien lastensa häissä, ei ehtinyt edes nuorimmaisen lakkaisiin saakka. Äiti on kaikkein onnettomin. (9 Comments |Comment on this)
Monday, March 14th, 2011
5:13 pm	These are a few of my favourite things Viikon sisällä tehtyjä irrallisia huomioita kivoista jutuista: Vaatteet Uusi lyhythihainen, valkopilkullinen musta jakku, jossa on edessä kolme nappia ja vyötäisillä musta kiiltonahkavyö, on yksi kivoimmista ostoksista toviin. Vaatteita ei olekaan tullut ostettua taloudellisen tilanteen vuoksi sitten kesäkuun kuutta sukkaa lukuunottamatta. Oli siis jo aikakin saada vähän piristystä vaatekaappiin. Tähän haluaisin vielä meiltä töistä Nola-sukkahousut, joissa on valkoisista palloista muodostuva koristeviiva säären ulkosivulla ja ihan lyhkäiset, ranteeseen tai sitten puoleenväliin kyynärvartta ulottuvat hansikkaat. Mietinnässä. Upouusi sukkanauhavyö helpotti myös elämää, kun sukat ei enää valu reisilihasmöhkäleiden (oikein kivojen sellaisten, ei siinä mitään!) päältä aina polviin. Voisi ehkä kevättä ja kesää ajatellen vaikka meiltä töistä hankkia siihen sukat. Kun maaliskuun jälkeen en ehkä enää niitä paksuja viitsi käyttää. Kaikkein kivoimmat on kuitenkin Kenkä-Marskista hankitut säkenöivän punaiset, korkeakorkoiset aitoa nahkaa olevat avokkaat, jotka istuvat jalkaan aivan täydellisesti. Vuoden verran niitä himoitsin ja aina oli ostamatta, kun en raatsinut tai ei oikeasti vaan ollut varaa. Nyt oli, 120 euroa meni sen sileän tien, mutta noilla koroilla kyllä kävelee mielellään niin monet sileät ja epätasaiset tiet, että ei yhtään harmita. Aivan päinvastoin! Oikeinkirjoitus Tänään olin viimeisellä tieteellisen kirjoittamisen tunnilla ja saatiin takaisin harjoitustyöt. Yllätyin kovasti siitä, että mulla on oikeinkirjoitusongelmia. Olen aina huomannut kaikki sivulauseen ja päälauseen välisen pilkutuksen virheet, mutta tänään mulle paljastui, että kahden päälauseen välinen pilkku jää multa aika usein puuttumaan. Tähän pitää nyt keskittyä! Olen itseasiassa hyvin ilahtunut siitä, että mulla on omassa kielenkäytössäni jokin asia, jota tarkkailla. Kehittyminen on aina parasta. :) Fresca Showteam Kahdet treenit on ollu takana ja tykkään kovasti meidän kisakoreografiasta. Hurjaa ketkumista ja keikistelyä, mikä on tietysti aina tosi hyvä juttu. Meidän ryhmä on myös erinomaisen kiva opettajasta puhumattakaan. Treeneissä aika kuluu aina siivillä, eikä uutta asiaa tule koskaan liikaa, eikä se ole liian vaikeaa. Toisaalta lienen ryhmästä yksi kaikkein eniten salsaa tanssineita ja kun vielä samalla opettajalla on ollut, niin liikemateriaali on tosi tuttua. Se joskus totesikin pari kertaa ihmetelleensä, miksi niin monet helsinkiläisnaiset tanssii salsaa niin samantyylisesti kuin se itse. Oivallus seurasi hetken päästä: se on itse opettanut ne kaikki tanssimaan. Esiinnytään äitienpäivänä Kulttuuritalossa. Miten siistiä voi olla! Väliviikko Sain sen aikana tehtyä ja testattua sijamuotopelin, nukuttua, tehtyä kaikki kouluhommat, käytyä tutor- ja työkoulutuksissa ja tehtyä vähän töitä, sekä sairastettua ilmeisesti koko alkuvuoden edestä. Flunssa iski heti lauantaina ja kesti keskiviikkoon, mutta kerrankin oli sellainen tilanne, että pystyin rauhassa sairastamaan ja oli niin paljon parempi olo tulla tänään takaisin yliopistolle. Viikko sitten tuntui, että kuolen, jos vielä joudun jotain tekemään. Ja sitten tein koko maanantain kahdesta yhteentoista sitä peliä, koska seuraavana aamuna menin sitä kahdeksalta testaamaan Viikkiin. Mutta oppilaat piti siitä! Olin tosi tyytyväinen, vaikken missään vaiheessa ollut ajatellutkaan, että se epäonnistuisi. Nukkuminen oli myös tosi hyvä juttu, vaikken sitä niin paljon voinut harrastaa kuin olisin tahtonut. Sain myös tiedon siitä, milloin pääsen unitutkimuksiin Laaksoon: elokuun lopussa! Sinne saakka siis univaikeillaan, mutta onneksi kesällä on aina helpompaa. Silti harmitti tosi paljon, että niin kauan pitää odottaa, että voi elää normaalisti. Nyt kun tuntuu, että hyvin harvoin saa tarpeeksi unta ja sen laatu on aina niin kehnoa. Kahdeksan tuntia ei riitä mihinkään, mutta yli kymmentä ei enää pysy unessa, koska väsymyksestä huolimatta sitä vaan heräilee. Elokuussa nähdään, mitä jännää käy. J. A. F. Maailman paras mies on jatkanut samalla linjalla: on edelleen maailman paras mies. Ollaan oltu paljon kotona, muun muassa sairastettu yhdessä, laitettu ruokaa ja katottu telkkaria. Se on pelannut koneella, mä olen lukenut Sormusten herraa tai katsonut Sinkkuelämää dvd:ltä. Viikonloppuna käytiin ulkona syömässä, kun Ateneum- ja leffasuunnitelmat jouduttiin laittamaan uusiksi. Aikataulut on alkaneet sujua. Esimerkiksi se ei mennyt eilen töiden jälkeen kavereitaan tapaamaan, vaan tuli kotiin, koska tiesi, että olen maanantaisin aina koko päivän ja illan poissa, mutta sillä taas on vapaapäivä. Nyt on tällainen rauhallinen vaihe. Todennäköisesti tämä muuttuu kohta, kun jompaakumpaa alkaa kyllästyttää, kun ei käydä missään. Toisaalta kevään mittaan tulee taas kaikenmoisia menoja ja meininkejä, joihin varmaan ollaan menossa kumminkin. Kivaa, että on juttuja, joihin voidaan mennä yhdessä. Kivaa, että tykätään samoista jutuista. Taru sormusten herrasta Luin sen uudestaan, viimeiset sivut meni eilen. Se on vaan edelleen yksi parhaista romaaneista, joita olen koskaan lukenut. Parasta oli se, että tällä kertaa edellisestä lukemisesta oli niin kauan aikaa, että mieleen tuli niitä samoja fiiliksiä, mitä oli silloin kymmenvuotiaana, kun sitä ensimmäistä kertaa luki. Ihan samassa määrin se ei enää itkettänyt, mutta liikutti kyllä. Olin myös unohtanut suuren määrän hurjan hienoja hahmoja ja nyt muistin taas, miten paljon olin niistä pitänyt. Esimerkiksi suuriruhtinas Imrahil on aivan mahtava. Ja jousimiehet Derufin ja Duilin Morthondin järviltä. Ainoa ongelma tässä on se, että kun menin lukemaan tuon kirjan kevätaikaan, niin syttyi ihan hurja matkustushalu. Se on vieläpä sitä ihan samanalaista matkustushalua, jota oli silloin kymmenvuotiaana: halua nähdä vuoria ja meri ja kävellä erämaassa virstakaupalla (joo, nimenomaan virstakaupalla) ja nähdä, miten puut puhkeavat kukkaan ja lumet sulavat varjoisista laaksoista. En niinkään halua päästä mihinkään perille kuin tehdä sitä matkaa. Kaukokaipuuta. Tie vain jatkuu jatkumistaan. -J (2 Comments |Comment on this)
Thursday, February 24th, 2011
12:36 pm	I could have danced all night Ajattelin kertoa, että tänään menen ensimmäistä kertaa Fresca Showteamin treeneihin. Kyseessähän on siis showsalsaryhmä, jonka tavoitteena on mennä kisaamaan sekä salsan että showtanssin SM-kisoihin ja esiintymään muutamiin muihinkin tapahtumiin. Tarkoittaa siis, että parisalsan, cubanuevan ja satunnaisten tiiviskurssien lisäksi tanssin tästä lähtien kolmesti viikossa. Ennätys taitaa tulla ensi viikolla: maanantaina cubanueva ja rueda, keskiviikkona showtanssia, torstaina parisalsa ja FS-ryhmätreenit ja sunnuntaina kolmen tunnin tiiviskurssi Palo de Mayoa ja Moñaa. Se olis kahdeksan tuntia tanssia viikossa. Ei paha! :) Lisäksi tietty opiskellaan ja ollaan töissä ja yritetään olla olematta väsyneitä. Jälkimmmäisessä harvemmin onnistutaan, mutta sain lähetteen Laakson sairaalaan uniapnean vuoksi ja nyt odotellaan, milloin ne kutsuu mut sinne. Toivottavasti pian ja toivottavasti tähän tulisi joku ratkaisu, koska on ihan naurettavaa, että pysyn normaalihyväntuulisena vain nukkumalla VÄHINTÄÄN kymmenen tuntia joka ikinen yö. Ja se on siis se tavallisen hyvinvoinnin minimi. Lisäksi niska ja hartiat on aivan jumissa toista viikkoa, mutta siihen tämäniltaiset tanssiputket auttanee aika hyvin. Kohta neiti M:n kanssa syömään ja sitten ehkä tieteellisen kirjoittamisen kurssille tehtävien toisten tekstien arvioimisen kimppuun. Maanantaina pitäisi olla valmista niiden kanssa. Ai niin, espanjan läksyt myös! Jos saisi kouluhommat tehtyä nyt viikolla, niin viikonlopun voisi vaan hengailla. Eli olla töissä, juhlissa ja treeneissä. Seuraava täysin vapaa päivä ehkä ensi viikon keskiviikkona. Edellisestä onkin jo aikaa. Löllimistä kaivaten, kaikesta tanssimisesta intoillen, -J (Comment on this)
Tuesday, February 15th, 2011
12:39 pm	Te daré mi corazón, te daré mi vida, te daré mi alma perdida! Mä olen melkein viikon nyt ollut kutakuinkin soikea onnesta. Viimeviikkoisen väärinymmärysten selvittämisen jälkeen ollaan pitkälti nyhjätty toistemme kyljissä koko se aika, kun mä en ole ollut yliopistolla. Eikä missään vaiheessa ole tuntunut yhtää siltä, että nyt jommallakummalla ei olisi hyvä olla tai että tämä hyvä fiilis loppuu ihan just hetikohta ylihuomenna, kun se käy Tapaninvainiossa. Sellasta, että laitetaan ruokaa yhdessä ja katellaan Tohtoria yhdessä ja mennään nukkumaan yhdessä ja jutellaan vuoteessa yhdessä ja herätään aamulla yhdessä ja ihan pikkutovin vielä löllitäänkin yhdessä. Ja se pussailee mun selkää nukkumaan mennessä ja ottaa keittiössä syliin, kun seison lieden ääressä ja paijailee jalkoja, kun ojennan ne Tohtorin ääressä sen syliin. On niin hassua, että se meni muutamassa tunnissa näin päin: kääntyi vaan kohdalleen, plops! Vähän niinkuin vuosi sitten Arabianrannassa. Tämä aamuisen auringon kirkkaus silmien pohjissa asti. Se on ihan oikeasti parasta ikinä. IKINÄ. Ja meillä tuli tosiaan eilen se vuosi täyteen. Tästä tehdään vielä parempi. Ei esimerkiksi olla koko kesää väsyneinä töissä (tai siis minä en taas ole!) En osaa pukea tätä sanoiksi. En ole ennen rakastanut näin käsittämättömän paljon. -J (Comment on this)
Friday, February 11th, 2011
7:52 pm	Get cool, cool boy Tai cool girl. Eilen keskusteltiin illalla jutuista ja kävi ilmi, että hyvin vähän siitä, mitä olen vihaisena neljän kuukauden aikana sanonut, on mennyt perille. Eilen nimittäin huomattiin, että molemmat haluaa viettää enemmän aikaa toisen kanssa ja on ollut siinä luulossa, että toinen ei halua. Kuinka höpsyä! Tästä lähtien siis vähempi äksyily, enempi yhdessäolo ja kaikilla on kivaa! Mietityttää vaan, miten ne neljä kuukautta puhuttiin niin ristiin.. Mutta nyt kumminkin molemmilla on aidat ja niiden seipäät samat. Jee! (Comment on this)
Friday, December 31st, 2010
12:19 am	If you touch me you'll understand what happiness is Oli oikein hyvä vuosi. Hämmentävää, miten siinä kävi niin, että loppua kohti viimeiset kuukaudet tuntui välillä aivan karmeilta, mutta vielä lähemmäs vuodenvaihdetta tullessa fiilis parani huomattavasti. Viimeiset viikot oli huomattavasti parempia ja nyt vielä viimeiset päivät. Eikä loppua ilmeisesti näy! Avokki taitaa jättää muut uusivuosikutsut huomiotta ja tulla mun kanssa, kun mulla on ollut hyvin monivuotinen projekti, että suutelisin jotakuta vuoden vaihtuessa uudeksi, muttei se ole onnistunut. Se oli huolissaan siitä, ettei pussausta tulisi nytkään. Hih! Pussaustavoite mielessä olen myöskin hyvin halailevaisella päällä. Tekisi mieli halailla ihan kaikkia! Kaikki on niin ihania! Ja ulkona on lunta! Ja mulla on päässä paplarit! Ja tehtiin tänään pizzaa! Ja tykkään kaikesta! Ja tykkään ihan hurjasti ihmisistäni! Ootte parhauksia. Myök myök. Ja pushal. -J (Comment on this)
Monday, December 13th, 2010
1:48 pm	Tuima talvi tai kesä helteinen Tulkoon tulvat kadut peittäen Myrsky, mikä tahansa, mä kestän sen, Kun olet minun, kun olet minun. Oltiin lauantaina pikkujouluilemassa Vantaan puolella ja oli oikein kivaa. Saatiin vieläpä kyyti kotiin ja alamäkeä rapun ovelle kävellessä avecini totesi söötisti: "Olin aika hyvin." Sanoin, että oli tosi hyvin ja tosi kiva, kun molemmilla oli oikein kivaa. Eikä niin että toinen sammaltaa ja toinen äkäilee. Ja täytyy kyllä sanoa, että kolmeen kuukauteen ei tämän asian suhteen ole ollut yhtään mitään ongelmaa. Ongelmat on muutenkin vähentymään päin ja läheisyys kasvaa entisestään. Suunnitelmallisuus menee mun mielestä välillä vähän hassuun mittakaavaan. Siivousvuorot ja siivouksen sisällön määrittely on ihan jees, kotiintuloajatkaan ei hihitytä, mutta viime viikolla tuli ensimmäinen sopimus, jota en itse ehdottanut. Mies totesi, että on helpompi pitää kiinni tarkoista sopimuksista ja sitten voi niiden mukaan suunnitella muita menoja. Tästä seurasi se, että maanantai, keskiviikko ja lauantai on meillä nyt sitten parisuhdepäiviä. Että satavarmasti nähdään ainakin kolmesti viikossa. "Ja mennään sitten niinä iltoina yhdessä nukkumaan." En vastusta tätäkään ajatusta. Mies on hurjan suloinen. Välillä kauhean rasittava, mutta sellasta se on. Ja kohtapuoliin tulee vuosikin täyteen. Aikamoista! On ollut aika hyvä vuosi, sanoisin, ja molempien mielestä. (Vaikka välillä mulle sanotaan, että "Mä tykkään susta ihan liikaa." Ei niin, että se oikeasti olisi KAUHEAN paha juttu.) Koulunkin puolesta on jotenkin helpompi olla, kun tiedostin sen, että enää kaksi tuntisuunnitelmaa ja yksi tentti pitää hoitaa. Ja sen, että vaikken nukkuisi tai söisi alkuviikosta laisinkaan, niin joka tapauksessa perjantai-iltapäivällä kaikki on ohi. Hoidan hommani kuitenkin jotenkin ja selviän kyllä kaikesta itselleni kelpaavalla tasolla ja perjantaina kaikki on hoidettu. Sitten alkaa loma! Perjantai-iltaa silmällä pitäen. -J (Comment on this)
Tuesday, December 7th, 2010
3:02 pm	We were meant to be, supposed to be Minä ja opettajuus that is. Tuttu liikunnanopettaja Viikissä pyysi just sijaistamaan itseään ensi tiistaina tunnin verran kaikkein hankalimman ryhmänsä kanssa. Se sanoi, ettei niille kehtaa pyytää ihan ketä tahansa, kun ne on niin haastavia, mutta että mä kyllä niiden kanssa varmaan pärjään. Voi! Olen hyvin iloinen tästä arvon osoituksesta. :) Lisäksi molemminpuolinen nukkuminen ja puhuminen on kummasti parantanut Casa Novan ilmapiiriä. Viikonlopun seurauksena oli muun muassa se, että tänä aamuna kouluun lähtiessään mies totesi puolituimana, että huominen mun pitää pitää vapaana! Se on nykyisin nimittäin virallinen pariskuntapäivä ja huomenna saatamme sen kunniaksi Rare Exportoida. Joka tapauksessa en saa varata aikaa muille huomenna. :) On myös aika paljon siistimpää nykyisin kotona, tai sitten vaan siedän pientä sekasotkua paremmin. Neljä harjoitustuntia, yksi tentti, yksi kirjallisen työn palautus, kymmenen päivää ja sit tää olisi ohi. Eilen illalla harmitti, kun alkoi taas arki, kun olisin niin mielelläni löllinyt vielä useamman päivän. Etenkin kun lauantai meni ympäriinsä juostessa ja aamukolmeen tanssiessa entisten työkavereiden kanssa. Joulu? -J (Comment on this)
Wednesday, November 17th, 2010
9:05 pm	She's a winner Olen aivan oikealla alalla. Pidin tänään kaksi harjoitustuntia peräkkäin, molemmat meni oikein hyvin. Ensimmäinen siitäkin huolimatta, että kymmenen hengen ryhmä olikin puolittunut sählyturnauksen vuoksi ja sain tietää tämän asian tunnin alkamishetkellä. Muutin lennosta ryhmätehtävää ja kehitin vähän lisää tekemistä, kun ne yllättäen keskusteli vähemmän aikaa kuin isompi porukka. Siitä seuraavalla laitoin lukiolaiset kirjoittamaan kuvasta asioita, joita olin opettanut niille edellisellä tunnilla. Jänskää! Ja molemmat meni siis hyvin, sain kehuja molemmista. Oon nyt pitänyt siis neljä harjoitustuntia ja joka kerralla sekä tuntia että tuntisuunnitelmaa on kehuttu, toisinaan jopa tosi paljon (tuntisuunnitelmista perjantaina esitettyyn ei ollut mitään korjattavaa, ensimmäiseen ikinä kaksi pientä muutosta) ja tuntien pitämisestä on tullut hyvin vähän kritiikkiä. Useimmiten ohjaava opettajani kehuu kovasti ja toteaa lopuksi, että mä olen tosi luonteva, energinen, kannustava ja taitava ja lisäksi vielä persoonani ja karismani ovat yksi tunnin kantavista voimista. Mä olen niin iloinen siitä, että tämä ala on osoittautunut mulle oikeaksi. Mä siis olin oikeassa jo vuosia sitten. Ja se, että oikeasti sekä tykkään tästä, että olen myös ilmeisen hyvä. Se on siisteintä: mulla ei ole ollut mitään harhakuvitelmia itsestäni, vaan oloni on ollut täysin oikea. Mä olen hyvä tässä hommassa. Harjoittelujakso vaihtuu kohta ja sitten saan toisen opettajan ohjauksessa pitää seuraavat neljä tuntia. Jes! Lisää tunteja! Uusia oppilaita ja uusia aiheita. Ihanaa! Kaiken tämän lisäksi - ja maanantaisesta tiukkasävyisestä keskustelusta huolimatta ja osittain sen vuoksi - miehen kanssa on taas entistä parempi olla. Vaikeilujen selittäminen aina helpottaa, kun ymmärtää sitten paremmin, mikä toista vaivaa. Sitten osataan olla taas paremmin toistemme kanssa. Kun se on niin ihana ollessaan ihana. -J (2 Comments |Comment on this)
Monday, November 1st, 2010
2:54 pm	She's a killer queen: gunpowder, gelatine, dynamite with a laser-beam Guaranteed to teach you grammar! Mun tuntisuunnitelma tänään pidetylle oppitunnille oli hyvä ja mun tänään pitämä oppitunti oli hyvä. Olen ihan pähkinöinä! Mä siis ihan yksin suunnittelin koko tunnin ja opetin sen ihan yksin ja ne oppilaat oppikin jotain ja mä pidin ryhmän kasassa ja kuulolla. Ja ohjaava opettajani kehui kovasti siitä, miten hyvää mun ryhmähallinta ja vuorovaikutus oli. Lisäksi se vielä erikseen kiitti siitä, miten taitavasti pystyin oppilaiden kysymykset ja kommentit (joihin ei mitenkään siis voi varautua, kun sieltä saattaa tulla mitä tahansa) liittämään siihen opetetettavaan asiaan. Mä olen NIIN HYVÄ. Lisäksi oivalsin sellaisen asian, joka kuulostaa tosi itserakkaalta, mutta ei ole. Mun mielestä. Niin, sellaisen, että vaikka kaikki harjoittelijat ei olisi yhtä hyviä kuin minä (mitä ne ihan rehellisesti sanottuna ei ole), niin se ei tarkoita sitä, että ne olisi huonoja. Tajusin sen, että ne voi olla ihan keskivertoja normi opettajia, mutta että ehkä mä vaan olen oikeasti hyvä. Eikä niin että mä oon sellanen normi ja ne huonoja. Ehkä mun pitää asennoitua nyt itseeni niin, että mä oon taas se kympin tyttö. Ei tietenkään silleen, että luulisin itsestäni liikoja, vaan silleen kuin koulussa aina ennen: musta niin monet asiat siinä, mitä mun pitää oppia on aivan itsestäänselvyyksiä ja tosi helppoja tai tulee luonnostaan, kun muiden täytyy opetella niitä. Ehkä mä olen luonnostani taitava tässä. Kuin siistiä! Tiedättekö, mä olen taas sellaisessa paikassa (tai tilassa, abstraktissa kumminkin), että mulla on varmuus siitä, mitä teen. Mä teen niinkuin musta tuntuu, että on fiksuinta, mistä mulla on sellanen fiilis, että näin tämä homma toimii ja sitten se toimii. Enkä mä epäile niitä omia ratkaisujani tai omia fiiliksiäni. Nyt mä oon taas sellaisessa paikassa (niin, kouluelämässä, kuten sillon aiemminkin :), minne mä olen jotekin kasvanut sisään. Musta tuntuu, että hallitsen nyt kokonaisuuksia aivan toisella tavalla kuin aiemmin opintojeni aikana. Ja niinkuin hurmaavassa Tutkivassa oppimisessa sanotaan, tämä ympäristö tukee mun omaa oppimista ja opettamista. Sen rajotukset ja säännöt on sellasia, joihin olen kasvanut niin, että ne tulee jotenkin luonnonlakien kaltaisina otetuksi huomioon, niitä ei tartte erikseen ajatella. Varmuuskokemus! (Comment on this)
Friday, October 29th, 2010
6:29 pm	Teach me to live No en ihan ehkä elämään opeta, mutta eilen tein elämäni ensimmäisen tuntisuunnitelman. Ja ihan oikealle oppitunnille! Kaseille moduksista imperatiivia ja indikatiivia 75 minuuttia. Se luokka on ihan hurjan kiva kaiken lisäksi! Kaikki ei ehkä sanoisi niin, koska ne on tosi vauhdikkaita ja äänekkäitä, mutta melutasosta ja keskittymisen hankaluudesta huolimatta ne on kiinnostuneita vaikka mistä, innostuneita koko ajan jostain, niillä on hirvittävän hyvä luokkahenki ja ne juttelee ja kyselee paljon. Ja mä tykkään niistä kovasti. Suurin haaste näyttäisi olevan se, etten naura itseäni kuoliaaksi harjoitustunnillani. Tänään juttelin mun ohjaavan opettajan kanssa tuntisuunnitelmani ensimmäisestä versiosta. Siinä ei ollut paljoa korjattavaa, vaan se oli oikein hyvä tuntisuunnitelma, se sanoi. Kuulemma huomaa kyllä, että mä olen paljon tunneilla ollut. Mä olin äärettömän ilahtunut tästä ja etenkin siksi, että mun aika-arviot oli myös kohdallaan ja ohjaava opettajani kehui sitä, että mulla oli kaksi vaihtoehtoista loppua ajankulun mukaan. Jos on aikaa riittävästi, tehdään yksi soveltavampi ilmaisutehtävä ja jos on vähemmän, tehdään pari tehtävää lisää kirjasta. Tulin siihen tulokseen, miten herra H. lohdutteli pari viikkoa takaperin harjoitusjännitykseni iskiessä: en mä ole huono. Itseasiassa olen ainakin suunnitelman tasolla oikeinkin hyvä. Jei! (Comment on this)
Tuesday, October 19th, 2010
2:56 pm	Meilahti tämä harmaa aamu harmaat kasvot pihlajat lehdettömiä hiukset alkavat irtoilla punaiset marjat niitä punasoluja on liian vähän eikä happi enää kulje luut haurastuvat selkä menee kumaraan vuosi sitten 187, nyt 180 senttiä eikä jaksa enää urheilla ensilumi alkaa sataa, pakkaset lähestyvät Toivon mielettömänä intiaanikesää ainakin kymmenen vuoden mittaista (Comment on this)
Friday, October 15th, 2010
12:59 am	Tell me more, tell me more! Like, does he have a car? Vähitellen puhutaan ja kerrotaan kaikenlaisia asioita, mitä tehtiin pienenä ja millasta oli. Välillä mietin, miten onnistun nappamaan sellasia vaikenevia yksilöitä seuralaisikseni, mutta toisaalta on äärettömän helpottavaa kuulla asioita, joita kukaan muu ei ole kuullut. Siis että vihdoin saa sanottua jotain, josta on pitkään ollut hiljaa. Se auttaa. Ja se lähentää kummasti. Niin paljon kuin esimerkiksi kerronkin kaikesta omasta ajatuksenjuoksustani, niin harvoille sitä, mitä pelkään. Ne ihmiset, joille puhuu, on ihan eri tavalla vielä lähempänä ja turvallisia. Kaiketi se menee myös toisin päin, kun kerran hurjan nopeasti tulin lähes pelottavan tärkeäksi. Tiivistettynä: mä rakastan miestäni taas entistä enemmän. (Comment on this)
Thursday, October 7th, 2010
9:20 am	Excuse me, too busy, you're writing your tragedy Mua vaivaa jokin, enkä tiedä, mikä. En osaa olla nyt oikein. (Comment on this)
Wednesday, October 6th, 2010
12:23 pm	It's all right 'cause there's beauty in the breakdown Tunsin itseni aamulla idiootiksi, kun matkalla yliopistolle mua rupesi metrossa itkettämään. Pitkänsillan ylitettyä piti soittaa A-tytölle, kun ajattelin, etten siinä tilassa pysty keskittymään luennolla. Mikä tähän itkeskelyyn ja puolipaniikkiseen ahdistukseen oli syynä? Mies sanoi ohimennen aamulla pukeutuessaan, että koulussa taas kaikki tytöt kuolaa sen perään ja mainitsi siellä olevan yhden tytön, joka on kuulemma tosi hyvännäköinen ja kivakin, että sen kohdalla se on tietoisesti pitänyt etäisyyttä, ettei omat tunteet heräisi. -> Johanna itkee koulumatkalla, kun ahdisti niin pirusti. Tässä on ihan sama kuin aiemmin on ollut riidellessä: tulee muisto aiemmasta oikeasta kokemuksesta, ei yhtä voimakkaana, mutta muuten samanlaisena, niinkuin hirveän voimakas kaiku, SUT JÄTETÄÄN YKSIN. Tulee se ihan sama olo, heikompana vain, kuin niinä kertoina kun niin oikeasti kävi. Täysin irrationaalinen paniikki ja epätoivo. Mä luulin, että olin jo päässyt tästä jotenkin ohi tai yli. Mutta ei, pienistäkin asioista oikeisiin kohtiin osuttuna mun tasapaino pettää ihan kokonaan. Ja sitten tunnen itseni tosi tyhmäksi ja niin kammottavan epävarmaksi, ettei ole tosikaan. Kuinka pitkään voi olla niin helvetin vereslihalla, että ei voi yhtään niihin kohtiin koskea? Kun mä tiedän, ettei se pelko ole realistinen, mutta se vaan puskee jostain alitajunnasta kauhealla voimalla. Mutta sovittiin sitten, että se ei kerro mulle enää tällasia asioita. Mä olen monta päivää ihan tillin tallin, jos se kertoo jonkun toisen tytön olevan nätti. Mä en osaa käsitellä sitä mitenkään järkevästi. Hui, vieläkin vähän itkettää ja kauhistuttaa. Mutta menen nyt hakemaan uudet hiukset. -J (Comment on this)
Monday, October 4th, 2010
12:20 pm	Alkaako ahdistaa ja vanne päätä puristaa? Olin tosi käpynä viime viikolla monta kertaa. Kun perjantaina kuudelta luennolta päästyäni raahasin ruokakassia kotiin aivan väsyneenä tietäen, että edessä oli vielä monta tuntia siivoamist ja vastasaatujen huonekalujen kasaamista, olin tosi ärtsy. Kotiin seitsemän jälkeen saavuttuani puhisin kiukkuisena kuin kiukkuinen asia ja totesin miehelle, että mulle riitti väsyneen saatanallisen raskaiden kauppakassien raahaaminen. "Sä saat luvan viikon ajan hoitaa kaikki kaupassa käynnit!" Se myönteli. Hyvä! Kotitöiden pois delegointi helpottanee tätä aikas voimakasta kiireen tuntua. Ehkä oon sitten vähän pirteämpi ja paremmalla tuulellakin! Yksi seikka, joka kyllä saattaa mielialaa laskea on se, että rupesin viime viikon maanantaina makealakkoon. Se kestää joulukuun alkuun saakka ja tarkoituksena on, että saisin sillä hillittyä hurjaa makeannälkääni. Joulukuussa voisin ottaa tavaksi karkkipäivän. Se oli lapsena tosi helppoa, mutta jossain vaiheessa homma lähti vähän käsistä. Otan karkit taas hallintaani! Ja sit jos tällä viikolla nukkuisi hyvin. Se olisi kaikkein parasta. Yksi yö viikossa kun ei tällä työmäärällä riitä yhtään mihinkään. Ja on ihan perseestä pilkkiä luennoilla, jotka on sekä hyödyllisiä että kiinnostavia. Tätä kumminkin olen sen kolme vuotta odottanut. Nyt jatkan tenttikirjan lukua. Ai niin, mulla siis on tässä seuraavien kolmen viikon aikana tehtävä kaksi tenttiä, yksi essee ja viisi pienempää tehtävää. Tietysti sen lisäksi on käytävä kaikilla luennoilla, mikä kyllä sujuu mainiosti. Kunhan en ole liian väsynyt. Odotan harjoittelua aika innolla, koska sitten ei ainakaan ole mitään tentteihin lukemista. Vaan tuntisuunnitelmia ja oppituntien seuraamista ja pitämistä. Jälkimmäinen jänskää aika paljon, koska pääsin Viikkiin harjoittelemaan ja siellä tietysti ne tutut opettajat odotaa multa aika paljon. Ja mitä jos mä oonkin huono? -J (1 Comment |Comment on this)